Vitsi näin sellasta unta, että olin yöllä pankkiautomaatilla. Lähdin kävelemään siitä Helsingin katuja ja yhden nurkan takana oli André Wickströmin blogi. Mut ei toi missä mä oon käynyt vaan joku "salainen", jossa ei käynyt kukaan. Se oli tehnyt sinne biisin, jossa se laulo jotain, että se oli jonkun tyttöystävänsä ja sen lenkkarityyppisten kavereiden kanssa... jotain... ja sit se oli sen tyttöystävänsä isän kanssa rannalla kävelyllä ja sen media-alalla(mainittiin laulussa) olevan Tyttöystävän Isä vähän rentoutui ja kertoi, että sillä oli kerran ollut joku nainen. Sit André oli sillain ystävällisen ironisesti siinä, että "Ei kai sentään" - siis lauloi, ne oli sitä lyriikkaa - ja se biisi feidas mahtipontiseen soittoon ja sanoihin "Eii - kaii - elämä sentään - ei ei...", joita toisteltiin, kunnes mä heräsin.
Suunnittelin olevani sen ensimmäinen lukija (ilmeisesti se blogi oli sit Bloggerissa), säälistä.
Hieno biisi, uni-André lauloi hyvin, olin ihan "vittu jätkähän vetää TODELLA hyvin". Nyt kun mä ajattelen, kuulosti vähän Jari Sillanpäältä. Ja tais olla vähän Arto Muna ja Millenium -vaikutteista. Tamburiini soi aika voimakkaasti.
Taas sellainen olo, että kaikki kulkee radallaan ja minne menenkin olen siellä ajallaan.
Torstaina kävelin ja näin koivuja, joiden oksat roikkuivat kuin vanhat mopit ja jotka kimalsivat valkoisina ja hopeisina, kuin joku olisi kastanut ne säihkeeseen.
Äiti teki lasagnea. Meillä on uusi resepti ja se toimii. Unohdin eilen eväsleipäni asuntolaan. Se on tähän mennessä mennyttä vaikka niin lupaava kun sitä väkersin.
Suunnitelmissa lasagne ja kirjasto.
Rove lopetti shownsa kymmenen vuoden jälkeen. Mitähän se seuraavaksi keksii?
Pitäis olla nukkumassa ja huomenna taas aamulla vannon.
Mutta.
O Valencia The Decemberiststeiltä, voi että ompi kiva kipale ja valvon sitä kuunnellen. Tykkään myös niiden Valerie Plame -biisistä. Aikoinaan yks nettituttu tutustutti niihin toteamalla mun runosta, että vois olla niiden kipale. Runo on seuraava:
Thank you for coming; as now is the time: I will tell it all with rhyme.
One day it hit me, all clear as a newly washed fork, the thought in my head, popped like a cork I got the looks and I got the means but I can forget about my dreams. I'm no Alice, this ain't Wonderland Same as yesterday, all is bland.
Woman of a wicked clan, I came up with a plan:
So, are you with me on this, sweet trusting eyes? We're gonna have to go and tell some lies. Hide the twinkling eagerness show no sign of the future mess. This day we make our own bless.
And as I fixed my babe a deadly drink The sink reflected my last wink.
If the police asks, I'll hide no more maybe they'll understand what I did it for.
"I killed my honey, yes I did, and I don't regret a bit. It wasn't for money, nor for fame life was just getting all the same. I got sick of his face I got tired of his voice in the end I was too bored to even make noise. So I whacked the sucker, I wasted him For just being too dim."
And so endeth the lesson - not to be ignored:
He said stupid things and snored The little woman just got bored.
Kello on lähes puoli kymmenen enkä katso Big Brother -finaalia.
Kaupasta tullessa näin sellaisen rakennustyömaa... parakin??? No semmonen laatikko. Siinä oli osoitelappu Kettutie, vaikka se ei ollut Kettutiellä. Jos nyt mitään Kettutietä on edes olemassa.
Aamusella kouluun, baah.
Suunnittelin perjantaina uutta lehteä junassa. "Kierrättävä Suomalainen", kierrätystarinoita Suomesta. Esimerkiksi perhe Lapa-Aurinko Jyväskylästä on tottunut biojäteastian käyttäjä ja nyt ollaan koko perheen voimin askarreltu peltitölkistä kynäpurkki. Kuvassa lavastettu tilanne jossa isukki laittaa kynää kolmosluokkalaisen Tiina-Miinan pitelemään purkkiin. Sivummalla äiti-Piia nauraa, kierrättämisen riemu kasvoillaan ja taustalla vasta kolmivuotias Mikko-poika haistelee liimaa. Sellasta harmitonta askarteluliimaa. Ihan vaan. Joka numerossa olis juttu jostain nuorison suosimasta jutusta, ihan flaivöriks, kunnes koko lehti pikkuhiljaa profiloituis nuortenlehdeks. Joka lehdessä olis juttu vanhuksesta. Martta-Anneli Sysmän vanhainkodista keksi kierrättää vanhoista sukkahousuista ritsan, jolla pommittaa kuivatuilla herneillä Pekkaa, joka ottaa aina ylimääräisen piparin pikkujouluissa. Joka vuosi jo kolmen vuoden ajan. Nimimerkki Sano Mummo Vaan kertoo, että verhoista saa kivan pöytäliinan ja pöytäliinasta kapan. Hittimatskua. Itse lukisin.
Suomen kansa sähköistyy ajattelemaan. Että miksi mä luen tätä. Ja miten luovaa ja kivaa kierrättäminen onkaan! Ah.
2006-2007 -lukuvuonna mua opetti Kannejärven Opiston Taidelinjalla mm. taiteilija nimeltä Pekka Kainulainen. Mahtava tyyppi. Kannattaa tsekata sen sivut. Muistelen tässä lämmöllä, siitä ajankohtaisuus.
Kas näin. Piirretty.
