Viikonlopun päivitys

Kävelin torstaina Kokemäen vanhalle sillalle ja huomasin, että se on talvivalaistu. En tiedä olenko aiemmin huomannut tai onko se aiemmin valaistu. Nyt oli ja tosi kaunis. Lunta satoi hiljalleen ja hiutaleet kimmelsivät valoissa. Ei mitään värivaloja, ihan tavallinen, puhdas valo, joka korosti vanhan kiven tekstuuria ja valaisi ruskean joen pyörteitä. Toisella puolen joki oli mustaa ja rauhoittavaa. Silta on kivisilta, jonka kaiteisiin on jälkeenpäin lisätty rautatankoja, selvästi turvallisuussyistä. Polvissa tuntui ajatus, että liukastuisi mustalla jäällä ja luiskahtaisi pyörteisiin. Ihmiset olivat ennen pienempiäkin, mutta minäkin mahtuisin hyvin. Sillan kaiteessa on ulokkeita, joilla voi istahtaa virran ylle. Otan tavoitteeksi käydä aina siinä kävellessä ulokkeella ja olla siinä hetken. Aina ihan varma, että se rojahtaa veteen juuri siitä minun altani. Korkeanpaikankammo tekee elämästä suurta seikkailua.

Olen löytänyt myös Kokemäen kirjaston, jossa olen käynyt nyt kaksi kertaa. Ja käyn jatkossakin. Ihanan hiljainen paikka, jossa voi rauhassa lukea ja haaveilla eikä naapurihuoneiden amispoppi pauhaa. Soittaa ne välillä ihan hyvääkin musaa, mutta helvetin lujaa. Musiikin kuuntelun pitää olla omaehtoista. Paitsi tietysti joskus kaupungilla kävellessä on kiva, kun ravintoloiden tai katusoittajien suunalta tulee taustamusiikkia. Mutta se kuuluu kaupunkielämään. Asuntolassa on kiva ottaa päiväunia ja rauhoittaa ajatuksia.

Aloitin kaulaliinaa äidille jouluksi. Vielä ehtii... Työssäoppimispaikan metsästys käy hermoon. Vanhojentanssipuvun alushame on edennyt tylliunelman kiinnityksellä. Onnistuin tietysti kiinnittämään sen väärinpäin mutta. Kyllä se siitä. Junassa viereen istui väriterapeutti, joka kaatoi Spritet lattialle ja joutui vielä juoksemaan konnarin perään. "Lihavalle liikuntaa", kommentoi hän. Moton ainekset uudenvuoden lupaukseeni! Todettiin, että on samoja värejä meillä. Mukavaa.

Huomenna ostamaan joulukuusta äidin kanssa. Tänään oli sauna.